Ei leikata kolmannesta näistä tarinoista: ”Sain kipinän siihen, että minustakin voi olla joskus johonkin.”

Julkaistu:

Ei käy järkeen, että rahapelaamisen tuottojen vähentyessä lasten ja nuorten hyvinvointi kärsisi samassa suhteessa. Epävarmoina aikoina, turvaverkoista ei tule leikata. Olemme esittäneet nuorisotyön asioista vastaavalle tiede- kulttuuriministeri Annika Saarikolle lyhyen, keskipitkän ja pitkän tähtäimen ratkaisuehdotukset veikkausvoittovarojen tuotonalenemaan eli nuorisojärjestöjen rahoituspohjaan. Suomen hallitus käsittelee muun muassa nuorisoalan järjestöjen rahoitusta budjettiriihessä syyskuun puolivälissä.


 


Yhden syrjäytyneen nuoren on arvoitu maksavan yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa. Me teemme tavoitteellista, ennaltaehkäisevää ja rohkaisevaa työtä lasten ja nuorten parissa. Eihän leikata kolmannesta näistä tarinoista?


 


”Nuotta-valmennuksessa sain kipinän siihen, että minustakin voi olla joskus johonkin. Sain kavereita ja ihmissuhteita. Ymmärsin, että voin vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni ja olen alkanut vähän arvostaa itseäni.” – Nuotta-valmennettava



Nuorten hyvinvointi tarvitsee nyt enemmän tukea kuin koskaan. Suomen on uskallettava panostaa valtion taloudessa nuorille suunnattuihin palveluihin ja toimintaan. Suomen nuorisokeskukset ovat maan suurin lasten ja nuorten leirien järjestäjä. Nuorisokeskuksien Nuotta-valmennuksiin osallistuu vuosittain satoja sosiaalisen tuen tarpeessa olevia nuoria.  Seikkailukasvatus antaa sadoille nuorille itsensä ylittämisen kokemuksia ja rohkeutta selvitä arjesta joka vuosi. Suomen nuorisokeskusyhdistys ry:n tehtävä on nuorisolaissa mainittujen yhdeksän nuorisokeskuksen nuorisotyön, palveluiden, seikkailukasvatuksen, kansainvälisen nuorisotyön, viestinnän ja yhteistyön kehittäminen.

Pyydä tarjous leiristä