Mennään metsään! – Alueelliset toimijat näyttävät voimansa nuorten metsäteemapäivässä

Julkaistu:


 


Kaksipäiväisessä tapahtumassa toukokuun alussa koululaiset, pääosin 8.-luokkalaiset nuoret, pääsevät liikkumaan, tutkimaan ja fiilistelemään metsässä. Marttisen monipuolinen, toiminnallinen ja turvallinen luontoympäristö tarjoaa hyvät puitteet elämykselliseen yhdessäoloon ja mukavaan tekemiseen metsäteemapäivässä. Päivät auttavat nuoria syventämään metsätietouttaan sekä arvostamaan lähiympäristöään. Nuorisokeskus Marttisen lähimetsässä järjestettävä yläkoululaisten metsäteemapäivä on myös alueellinen vastaus Ylen vuoden 2018 Mennään metsään -kampanjaan, jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä lähtemään metsään ja lisätä onnellisuutta.


 


– Haluamme tuoda metsän entistä lähemmäksi suomalaisia nuoria. Lähiluonnolla ja metsillä on suuri merkitys ihmisten hyvinvointiin. Luonnossa liikkuminen tutkitusti tekee ihmiset onnellisemmaksi, nuorisopalvelupäällikkö Sanna Järvensivu Nuorisokeskus Marttisesta kertoo.


 


Uutta potkua metsäkasvatukseen nuorten osallisuudella


 


Yläkoululaiset metsään vievällä tapahtumalla juhlistetaan 90 vuotta täyttävää 4H-järjestöä sekä samoilla numeroilla juhlavuotta viettävää Virtain 4H-yhdistystä. Myös Nuorisokeskus Marttinen juhlii 25. toimintavuottaan.


 


Koululaisten metsäteemapäivien järjestäminen on osa 4H-yhdistysten vakiintunutta toimintaa. Erityisen Nuorisokeskus Marttisessä järjestettävästä tapahtumasta tekee sen alueellinen laajuus ja nuorten uudenlainen osallisuus.


 


– Tapahtumaan osallistuvat koululuokat ovat lähettäneet meille järjestäjille metsä-aiheisia kysymyksiä. Olemme etsineet nuorten kysymyksiin vastauksia ja koonneet ne Marttisen alueen metsään toiminnallisiksi rasteiksi. Rastipisteiden tapahtumaoppaina toimivat Etelä-Pohjanmaan Opiston nuorisotyön opiskelijat, Sanna Järvensivu kuvailee nuorten osuutta tapahtuman toteutuksessa.


 


Erinomaiset puitteet tukevat hedelmällistä yhteistyötä


 



Metsäteemapäivien kokonaisuus rakentuu Nuorisokeskus Marttisen erinomaisissa puitteissa useiden toimijoiden aktiivisella yhteistyöllä. Koululuokkien kuljetuskustannukset rahoittaa Suomen Metsäsäätiö.


 


– Me Marttisessa iloitsemme kumppanuuksien myötä järjestettävistä tapahtumista, jotka tekevät lähiluontoa tutuksi alueemme ihmisille. Toivotamme tervetulleiksi myös muut tahot hyödyntämään Marttisen saaren toimintaympäristöä, Sanna Järvensivu vinkkaa. 


 


Lisätietoja:


 


Sanna Järvensivu


Nuorisokeskus Marttinen


044-7151926


nuorisokeskus@marttinen.fi


 

Pyydä tarjous leiristä