Visit Finland onnittelee Hyvärilää STF -merkin uusinnasta

Julkaistu:

Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä Oy täyttää kaikki Sustainable Travel Finland -merkille asetetut kriteerit.

Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilälle myönnettiin joulukuussa 2020 Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Merkki uusitaan vuosittain käymällä läpi yrityksen oma STF-polku – mm. itsearviointi ja kehitys- ja toimenpidesuunnitelma uusine tavoitteineen ja aikatauluineen. Merkin käyttöoikeus edellyttää myös voimassa olevaa ympäristöalan sertifikaattia, joka Hyvärilällä on Green Key.

– Green Key -sertifikaatin uusimme viimeksi kesäkuussa 2021, kertoo Hyvärilän nuorisopäällikkö Tuija Hurri.

Hyvärilässä kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä on luotu ja ylläpidetty lähtökartoituksen pohjalta tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti.

Hyvärilässä kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä on luotu ja ylläpidetty lähtökartoituksen pohjalta tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Käytäntöihin on sisältynyt muun muassa henkilöstön koulutusta ja perehdytystä aiheeseen.

– Tiedostamme vahvasti, että kestävän kehityksen mukainen toiminta on välttämätöntä myös matkailussa ja haluamme osaltamme tehdä töitä, jotta puhdas luonto ja vaihtuvat vuodenajat olisivat todellisuutta myös tuleville sukupolville, Hurri kertoo.

– Valtakunnallisena nuorisokeskuksena asia on erityisen tärkeä meille. Käytännössä sekä Green Key -sertifikaatti että STF-merkki ovat osoituksia siitä, että käytämme paljon paikallisia toimijoita ja teemme vastuullisia valintoja esimerkiksi käyttämällä ravintolassa paikallisia raaka-aineita. Käytämme myös uusiutuvaa energiaa ja teemme energiatehokkaita laitehankintoja. Haluamme myös viestiä toiminnastamme – tiedotamme tekemistämme tietoisista valinnoista ja haluamme osallistaa myös asiakkaitamme ja lähitoimijoita ympäristövastuulliseen toimintaan sekä luonto- ja kulttuuriperinnön arvostamiseen, hän jatkaa.

Käytännön työssä ympäristötietoisuus jalkautuu ehkäpä parhaiten nuorisotyössä lukuisten erilaisten nuorisoleirien ohjelmissa ja aktiviteeteissa.

– Hyvärilän useat kansainväliset nuorisoryhmät vievät viestiä myös maamme rajojen ulkopuolelle ja samalla tuovat omaa osaamistaan ja käytänteitään yhteisesti jaettavaksi ja koettavaksi, Hurri mainitsee. 

Hyvärilän vastuullisuustyössä näkyy pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus.

– Sustainable Travel Finland -merkin uusinnan yhteydessä päivitetty kestävän matkailun kehitys- ja toimenpidesuunnitelma osoittaa, että koko henkilökunta on sitoutettu toimimaan yhteisten tavoitteiden eteen. Kestävyys on osa jokapäiväistä liiketoimintaa ja Hyvärilässä huomioidaan niin ympäristö kuin ihmiset. Olemme iloisia, että Hyvärilä on osa upeaa STF-kohteiden joukkoa, vastuullisen matkailun asiantuntija Virpi Aittokoski Visit Finlandilta iloitsee.

Mediatiedote 8.9.2021.

Pyydä tarjous leiristä