Lasten joulurauhan julistus kokoaa toiveet hyvästä joulusta

Julkaistu:

Perinteinen Lasten ja nuorten joulurauhan julistus herättää aikuisia kuulemaan lasten ja nuorten toiveita hyvästä joulusta ja joulua edeltävästä ajasta marraskuun viimeisenä torstaina (24.11.2022).

– Julistuksella halutaan korostaa lasten ja nuorten merkitystä yhteiskunnassamme. On arvokasta pysähtyä kuulemaan heidän toiveitaan riippumatta siitä, miten tai missä joulua aikoo viettää, Suomen nuorisokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Eija Pietilä hoksauttaa.

Voimme antaa lapsille esimerkin, että ketään ei jätetä yksin. Me kaikki voimme olla osa tapahtumaa kuulemalla lähipiirimme lapsia ja nuoria.

Eija Pietilä

Suomen nuorisokeskuksissa on kerätty lasten ja nuorten toiveita hyvästä joulusta jo vuodesta 2014 alkaen. Tapahtuma on saanut alkunsa nuorisokeskus Anjalasta, missä joulurauhaa julistetaan tänä vuonna koko perheen esteettömällä jouluvaelluksella ja puurojuhlassa. Pikku-Syötteelle puolestaan kokoontuu lähes sata Syötteen alueen lasta juhlaan, jossa koristellaan kuusi lasten toiveilla hyvästä joulusta. Lasten joulurauhaa julistetaan myös Inarin eskareiden kanssa, alakoululaisten luontotuokiossa ja puurojuhlassa Metsäkartanolla, pieneläinkodilla ja ponin metsäretkellä Piispalassa, Villa Elban tonttupolun 10-vuotisjuhlassa, Hyvärilän joulun avauksessa Nuorten kulmalla sekä videotervehdyksinä ympäri Suomea.

– Kun pysähdymme kuulemaan lapsia, he saattavat toivoa joululta esimerkiksi mukavaa yhdessäoloa läheisten kanssa, kiireetöntä aikaa ja turvaa. Lasten kirjoittamassa julistuksessa lukee myös, että joulurauhaa tuovat rauhallinen mieli ja onnelliset muistot. Tämä on hyvä muistutus meille aikuisille, Pietilä mainitsee.

Hänen mukaan lapsia ja nuoria tulisi kuunnella erityisellä herkkyydellä varsinkin nyt, kun monenlaiset kriisit ja poikkeustilanteet ovat kolhineet turvallisuuden tunnetta jo useana peräkkäisenä vuonna. Pietilä toivoo Lasten ja nuorten joulurauhan julistuksen kaikuvan joka vuosi yhä laajemman joukon suusta. Valtakunnalliseen julistukseen osallistuu tänäkin vuonna useita lasten ja nuorten kanssa toimivia tahoja.

– Voimme antaa lapsille esimerkin, että ketään ei jätetä yksin. Me kaikki voimme olla osa tapahtumaa kuulemalla lähipiirimme lapsia ja nuoria, Pietilä vinkkaa.

Katso: Viisi helppoa tapaa osallistua Lasten ja nuorten joulurauhan julistukseen.

Lue myös: Nuorisokeskusten Lasten joulurauhan julistus tapahtumat (21.11.2022)

Pyydä tarjous leiristä