Nuorisokeskustoiminnasta tehty arviointiselvitys nyt luettavissa

Julkaistu:

arviointi nuorisokeskuksista



Valtion tukemasta nuorisokeskustoiminnasta on tehty arviointi, jossa haluttiin selvittää nuorisokeskusten keinot edistää nuorisolain ja asetuksen tavoitteiden toteutumista sekä nuorisotyöllistä osaamista, alueellista vaikuttavuutta ja toiminnan vaikuttavuutta nuoriin. Arvioinnin tilasivat valtion nuorisoneuvosto ja opetus- ja kulttuuriministeriö.



"Nuorisokeskukset tavoittavat merkittävän määrän lapsia ja nuoria koko maan laajuisesti. Nuotta-valmennuksen sosiaalisen vahvistumisen tavoitteiden mukaiset positiiviset vaikutukset nuoriin tulevat selkeästi ilmi niin nuorten, ohjaajien ja sidosryhmien palautteista kuin nuorisokeskusten henkilöstön arvioinneista."


"Leirikoulun, Nuotta-valmennuksen ja muun ohjatun toiminnan vaikutukset syntyvät muun muassa irtiottona arjesta, uusina elämyksinä ja ohjatun yhteistoiminnan kautta itsetuntemuksen lisääntymisenä. Nuorisokeskusten tuki ryhmäytymiseen ja oppilaiden vahvuuksien parempaan tuntemukseen on lisäarvo, jota leirikoulujen ohjaavat opettajat tai ohjaajat eivät aina hyödynnä. Nuorisokeskusten vaikutus nuoriin tulee esiin tapana tehdä ja reflektoida toimintaa nuorten kanssa. Tätä tietoa hyödynnetään nuorisokeskusten sisäisessä kehittämisessä, mutta sitä ei sanoiteta ja viestitä riittävän selkeästi nuorisokeskusten ulkopuolelle."



"Yksi keskeinen vaikuttavuuden mahdollistaja on nuorisokeskusten sijaitseminen paikoissa ja ympäristöissä, jotka poikkeavat monen vierailevan nuoren kotiympäristöstä. Riippumatta siitä, onko kyseessä leirikoulu, kansainvälinen leiri, Nuotta-valmennus tai jokin muu, pääsee nuorisokeskuksessa vieraileva nuori irrottautumaan omasta arjestaan ja tulee haastetuksi kokemaan asioita uudella tavalla. Samalla nuorisokeskuksissa on pedagogista osaamista tunnistaa, vahvistaa ja käsitellä lasten ja nuorten uusia kokemuksia yksilöllisillä tavoilla. Nuorisokeskusten haastatteluissa korostetaan jokaisen nuorisokeskuksen miljöön ainutlaatuisuutta ja potentiaalia vaikutukselliseen nuorisotyöhön juuri arjesta irtautumisen voimalla."


arviointiraportti OKM



Lue raporttii täältä.

Pyydä tarjous leiristä