Kahdeksan nuorisokeskusta ympäri Suomea

Etsitkö paikkaa lasten tai nuorten leirille? Nuorisokeskusten nuorisotyön ammattilaiset kohtaavat vuosittain tuhansia nuorten ryhmiä kouluista, järjestöistä, kunnista, urheiluseuroista ja seurakunnista. Meille on helppoa ja turvallista tulla. Toimimme opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Tarjouspyyntö

Aina ohjatusti

Autamme sinua leirin suunnittelussa alusta lähtien. Ammattitaitoiset ja kannustavat ohjaamme tukevat ryhmän toimintaa koko leirin ajan esimerkiksi tavoitteiden, ryhmäytymisen, nuorten osallisuuden ja luontosuhteen kehittämisessä. Tarjoamme toiminnallisia työkaluja myös ryhmien aikuisille.

Nuorisokeskuksissa järjestetään

  • Suomen suosituimmat leirikoulut
  • Rippileirit ja muut nuorten leirit
  • Sosiaalisen vahvistamisen Nuotta-valmennusta
  • Kansainvälisiä nuorisovaihtoja ja seminaareja
  • Virkistyspäiviä, kokouksia ja juhlia
  • Omatoimimatkailua ihan kaikille – käyttämällä nuorisokeskuksia tuet nuorisotyötä!

Elämänmittaisia muistoja

Nuorisokeskusten leirikoulut tukevat perusopetuksen laaja-alaisia tavoitteita. Ohjelmat suunnitellaan aina yhdessä ryhmän aikuisten kanssa siten, että leiristä muodostuu kasvatuksellinen, tavoitteellinen ja toimiva kokonaisuus.

Jokaiseen ohjelmaan sisältyy aina kasvatuksellinen tavoite. Esimerkiksi kiipeily voidaan suunnitella kaveritaitoja vahvistavaksi siten, että radalla tarvitaan kaverin tai ryhmän apua. Vesillä voidaan harjoitella turvallisesti esimerkiksi ryhmätaitoja suurkanootin avulla tai tavoitella itsensä ylittämistä melontaretkellä. Saamme vuosittain tuhansia palautteita parantuneista kaveritaidoista, paremmasta luokkahengestä ja itsensä ylittämisestä. Olemme erityisen iloisia, kun kuulemme, että leireillä syntyneet kokemukset kannattelevat vielä aikuisenakin.

Leirien päätavoitteena on nuorten sosiaalinen vahvistuminen, jossa painotuksina ovat nuorten vuorovaikutustaitojen, itsetunnon ja itsensä arvostamisen sekä osallisuuden tukeminen. Ryhmän kanssa käydyt ohjatut reflektoinnit auttavat opittujen asioiden sisäistämisessä, tunteiden tunnistamisessa ja tavoitteisiin pääsemisen arvioimisessa.

Nuorisokeskuksissa jokainen ihminen on samanarvoinen ja erilaisuus nähdään voimavarana. Nuorisokeskukset ovat kaikenlaisesta syrjinnästä vapaata aluetta ja nuorisokeskuksissa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet.

Pyydä tarjous leiristä