Neljä tapaa käyttää kiipeilyä kasvatuksen ja oppimisen välineenä

Julkaistu:

Miksi kiipeily ja köysitehtävät voivat olla paljon enemmän kuin pelkkiä aktiviteetteja? Seikkailukasvatuksessa elämykset yhdistyvät tavoitteelliseen oppimiseen. Kokemukset jäävät mieleen, koska ne koskettavat osallistujia henkilökohtaisesti ja haastavat toimimaan yhdessä. Esittelemme tässä tekstissä neljää tapaa käyttää köysitoimintoja kasvatuksen välineenä.

Moni meistä muistaa vuosienkin jälkeen tilanteita, joissa on onnistunut, ylittänyt itsensä tai kokenut jotain poikkeuksellista yhdessä muiden kanssa. Seikkailukasvatuksen asiantuntija Kai Lehtonen kuvaa asian yksinkertaisesti.

”Silloin, kun se seikkailu on tavoitteellista, niin se luo kasvamista, oppimista ja kehittymistä ja niistä tulee pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka siirtyvät seikkailun ulkopuolelle arkielämään, kouluun tai työelämään.”

”Seikkailukasvatuksen vaikuttavuus perustuu siihen, että me toimitaan ja liikutaan elämyksellisissä ympäristöissä ja liitetään siihen oppiminen. Eli ollaan kohdattu haasteita yksilönä tai porukalla, ja siitä kun jää mieleen positiivinen kokemus, niin se kiinnittää oppimisen tämän elämyksen kokijaan.”

Yksinkertaisen köysitehtävän taakse voi kätkeytyä paljon oppimista

Seikkailukasvatus tarkoittaa hyvin harvoin korkeita kiipeilyseiniä tai vaativia retkiä. Vaikuttavia oppimiskokemuksia voidaan rakentaa hyvin yksinkertaisilla harjoitteilla.

Ensimmäisenä esimerkkinä Lehtonen kuvaa köysillä toteutettavaa niin sanottua ”pomminpurkutehtävää”, jossa yksi osallistujista toimii silmät peitettynä ja toiset ohjaavat häntä sanallisesti. Yhteistyössä pitää liikutella köysiä ja nostella niiden avulla esineitä. Ensisilmäyksellä kyse näyttää olevan leikistä. Todellisuudessa osallistuja harjoittelee samanaikaisesti monia taitoja.

Kaksi lasta puukiipeilemässä.

”Siinä pitää keskittyä kuuntelemaan, mitä se toinen kaveri sanoo mulle. Siinä on hienomotoriikkaa, suuntien hahmottamista ja yhteistyötä. Pitää koko ajan tuntea, miten toiset liikuttavat köyttä.”

Tehtävä vaatii hurjasti yhteistyötä ja omien tunteiden säätelyä. Samalla harjoitellaan epävarmuuden sietämistä ja kykyä jatkaa, vaikka ratkaisu ei löytyisi heti.

”Pitää sietää frustraatiota, että tuleeko tästä mitään ja mitä, jos me epäonnistumme. Se on seikkailukasvatuksen vahvuus, että esimerkiksi köysitehtävien avulla voidaan helposti luoda näitä tilanteita.”

Juuri tällaisissa hetkissä tapahtuu usein merkittävää oppimista. Osallistuja kohtaa aidon haasteen, mutta turvallisessa ympäristössä.

Luottamus rakentuu käytännössä

Seikkailukasvatuksessa ryhmässä toimiminen ei jää keskustelun tasolle. Sitä harjoitellaan konkreettisesti.

Toisena esimerkkinä Lehtonen käyttää matalia köysiratoja, joissa osallistujat joutuvat ratkomaan ongelmia yhdessä ja tukemaan toisiaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Esimerkiksi kuormausliinoja voidaan pingottaa puiden väliin 20-30 senttimetrin korkeudelle.

”Niistä on helppo rakentaa yhteistyön harjoitteita. Yksin niistä ei pääse, mutta porukalla pääsee, jolloin niistä tulee kommunikoinnin ja ongelmanratkaisun harjoituksia.” 

Nuoria pitämässä yhdessä köydestä kiinni rannalla.

Yhteistyön lisäksi tehtävät kehittävät kykyä kuunnella muiden ajatuksia. Jokaisella ryhmän jäsenellä on oma roolinsa, ja ratkaisut syntyvät yhdessä. Kun siirrytään hieman korkeammalle, kolmanteen esimerkkiin, seinäkiipeilyn pariin, mukaan tulee uusi ulottuvuus: luottamus.

”Se, joka kiipeää, luottaa siihen, että jos mä lipeän, niin kaveri kyllä pitää köydestä kiinni ja varmistaa mun kiipeämistä.”

Luottamus ei tällöin ole pelkkä sana. Se on konkreettinen kokemus siitä, että toinen ihminen on tukena silloin, kun itse tarvitsee apua. Samalla osallistujat harjoittelevat kannustamista ja toisen ihmisen huomioimista.

”Siihen tulee myös empatian kyvyn kehittyminen, kun tsemppaa toista ja auttaa toista ylittämään itsensä. Toiselta osallistujalta saatu kannustava palaute on paljon vaikuttavampaa kuin ohjaajalta saatu palaute.” 

Elämyksestä voi syntyä halu vaikuttaa

Seikkailukasvatuksen vaikutukset eivät rajoitu yksilöihin tai ryhmädynamiikkaan. Elämykselliset kokemukset voivat auttaa ymmärtämään myös yhteiskunnallisia ja globaaleja kysymyksiä.

Lehtonen käyttää neljäntenä esimerkkinä tasaisella jäätiköllä vaeltamista. Vaikka itse liikkuminen jäätiköllä ei ole teknisesti kovin vaikeaa, ympäristö herättää kysymyksiä ilmastonmuutoksesta, luonnon muutoksista ja kestävästä kehityksestä.

”Se on niin konkreettinen osoitus siitä, mitä maailmassa ja ilmastolle on tällä hetkellä tapahtumassa. Sen tuloksena jäätikkövaeltaja alkaa miettimään ympäristökysymyksiä vähintään yksilötasolla. Tällöin jäätikkövaeltamista ollaan itse asiassa käytetty metodina siihen, miten me saisimme tätä yhteiskuntaa toimimaan paremmin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.”

Yläköysirata laajassa kuvassa.

Kun ilmiö kohdataan omien aistien kautta, siitä tulee henkilökohtainen kokemus. Samalla keskustelu siirtyy helposti siihen, mitä jokainen voi itse tehdä kestävän tulevaisuuden hyväksi.

Vaikutukset jatkuvat seikkailun jälkeen

Seikkailukasvatuksen suurin vahvuus ei välttämättä näy juuri sillä hetkellä, kun tehtävä päättyy tai köydet kerätään pois. Sen merkitys syntyy siitä, että kokemus jää mieleen.

”Elämysten myötä niistä tulee pitkäaikaisia vaikutuksia.” 

Kun onnistuminen, yhteistyö, luottamus tai oivallus yhdistyy vahvaan elämykseen, oppimisesta tulee henkilökohtaisempaa. Silloin opitut asiat siirtyvät helpommin myös kouluun, työelämään ja arjen tilanteisiin.

”Silloin se kiinnittää sen oppimisen siihen tekijään ja kokijaan.” 

Ehkä juuri siksi seikkailukasvatus on edelleen ajankohtainen menetelmä nuorisotyössä. Sen ytimessä eivät ole köydet, kiipeilyseinät tai retket, vaan ihmiset ja aidot ympäristöt. Se, että uskallamme kohdata haasteita yhdessä, oppia toisiltamme ja löytää uusia puolia itsestämme kokemusten kautta.

Jääkiipeilyä Marttisissa.
Pyydä tarjous leiristä