Tourette Here and Elsewhere! – Kokemuksia nuorisovaihdosta

Julkaistu:


Heinäkuun lopulla järjestettiin pitkän odotuksen ja suunnittelun jälkeen Tourette Here and Elsewhere! eliTourette Meillä ja Muualla! -nuorisovaihto Nuorisokeskus Piispalassa Kannonkoskella. Nuorisovaihto oli kansainvälinen nuorisoryhmien tapaaminen, jonka nuoret olivat itse suunnitelleet. Vaihdon mahdollisti Erasmus+ -tuki, jota Suomessa myöntää Opetushallitus. Mukana nuorisovaihdossa oli 18–30-vuotiaita nuoria Alankomaista, Norjasta, Saksasta ja Suomesta. Yhteensä osallistujia oli 33 ja heitä yhdisti se, että heillä kaikilla on Touretten Syndrooma. Touretten Syndrooma on neuropsykiatrinen oireyhtymä, jolle on ominaista toistuvat ja tahdosta riippumattomat liikkeet (tics), hallitsemattomat vokaaliset äännähdykset tai OCD (pakko-oireinen häiriö).


Nuorisovaihdon suunnitteluun, rahoituksen hakemiseen ja toteuttamiseen meni yli vuosi. Se todellakin oli mukana olleiden mielestä kaiken vaivan arvoista. Nuorisovaihdon tavoitteena oli vahvistaa nuorten osallisuutta, kasvattaa itsetuntoa ja luoda uusia ystävyyssuhteita. Suurin osa osallistujista ei ollut tavannut aiemmin ihmisiä muista maista, joilla on Touretten Syndrooma. Meillä Piispalassa ei ollut tietoa, oliko vastaavaa tapahtumaa järjestetty koskaan aiemmin, joten vaihto itsessään oli hyvin ainutlaatuinen. Monelle vaihtoon osallistuneelle nuorelle se oli myös ensimmäinen ulkomaanmatka, joten jännittämistä riitti meille kaikille.


Erilaisuus yhdistää



Heti ensimmäisenä vaihtopäivänä tuli tunne, että nyt olemme tekemässä jotakin ikimuistoista. Nuoret löysivät yhteisen sävelen saman tien, jo heti bussimatkan aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalta Piispalaan. Kommunikointikieleksi valikoitui automaattisesti englannin kieli. Vaihdon aikana nuoret olivat vapautuneita ja onnellisia, koska heidän ei tarvinnut selitellä tai peitellä Touretten Syndroomaan liittyviä oireitaan. He pääsivät keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksiaan esimerkiksi kiusaamisesta. Vertaistuen lisäksi he saivat ystäviä.


Se tapa, miten nuoret ymmärsivät, kannustivat ja tukivat toisiaan heti alusta asti, oli ihan uskomaton. Se, kuinka he nauroivat (ja me kaikki nauroimme paljon), itkivät ja kiroilivat (koska usein tic-oireet tulevat myös kirosanoina) yhdessä ilman häpeää, aivan kuin olisivat aina tunteneet toisensa.


Viikon aikana nuoret ylittivät rajojaan ja kokeilivat uusia asioita. Heidän itsevarmuutensa kasvoi melkein silmissä. Ohjelmassa oli kunkin maan oma kulttuuri-ilta, keskustelutuokioita ja lisäksi aktiviteettejä, kuten kiipeily ja Green Care. Oli upeaa seurata, kuinka nuoret vilpittömästi osoittivat luottamustaan toisiaan ja ohjaajia kohtaan.


Nuorisovaihto elää edelleen


Tourette Here and Elsewhere! –nuorisovaihdon sivutuotteena syntyi myös kansainvälinen yhteistyöverkosto eri maiden Tourette-järjestöjen välille. Jo vaihdon viimeisinä päivinä alkoi nuorten ja ohjaajien parissa herätä ajatus uudesta vaihdosta seuraavana vuonna. Kohdemaa olisi seuraavalla kertaa Hollanti. 


Näin ohjaajana sitä aina toivoo, että tällainen vaihto olisi osallistujille merkittävä ja elämää mullistava kokemus. Kun sen saa todistaa omin silmin, ihan lähietäisyydeltä, se tuntuu melkein epätodelliselta.


Vaihdosta tehty Vlog: https://www.youtube.com/channel/UCNAC2hrvmbQMZspNMGLp3RQ


Mari Puranen

Kansainvälinen koordinaattori

Nuorisokeskus Piispala

Pyydä tarjous leiristä