Nuorisosihteeri Inarista muistelee

Julkaistu:


Kaikenmoista on tullut nuorisotyössä touhuttua. Käynnistettinpä yhden nuorisokeskuksen suunnittelu muun ohessa. Mitään täällä Inarin nuorisotyössä ei ole keksitty itse, hyviä on oltu apinoimaan. Mitään ei myöskään ole tehty yksin, aina on haettu kaverit jostain.


Pakko on paras verkostoija. Muistikuvat ovat osin jo haalenneet, mutta luulen Kari Hietaharjun olleen aloitteellinen. Piispalan johtoon tullessaan hänellä oli kokemusta urheiluopistojen yhteistyöstä. Hänen mielestään nuorisokeskuksilla oli opittavaa siitä. Taisi olla niin, että eduskunta- ja ministeritapaamisissa esitettiin urheilupuolen rahoitusjärjestelmää. Se jäi, mutta paljon muuta tapahtui.


Paljon puhutti yhteismarkkinointi. Ilmassa oli melkoista pioneerihenkeä, kun sen ainoan kerran omassa elämässäni rakentelin Oivangin silloisen johtajan Markku Kolvangin kanssa messuosastoa VR:n edesmenneille makasiineille eduskuntataloa vastapäätä. Markku oli kätevä käsistään, kuinkas käsityönopettaja muuten. Harmittaa, ettei valokuvattu. Osasto rakennettiin leikkaa, liimaa, naulaa, jeesusteippaa -metodilla neljästä aineksesta: 12-sivuinen moniväriesite, nuorisokeskusviivotin ja kaksi A3 monivärijulistetta. Minä leikkelin ja Markku rakensi. Sivutuotteena uskottiin kovasti omaan asiaan.


Oma huippuni yhteistyössä oli, kun minusta tehtiin keskusyhdistyksen toinen tilintarkastaja. Toinen tarkastaja oli ammattilainen Rautavaaralta ja minä olin se yksinkertainen, jonka tehtävänä oli hallinnon oikeellisuuden tarkastelu. Se oli muutaman vuoden ajan oivallinen näköalapaikka, jossa näki yhteistyön tiivistymisen. Palkkiotakin sain: ainakin kerran yövyin Oivangissa perheen kanssa Koillismaan rastipäivien aikaan.



Paljon on vettä virrannut Kettujokea alas kohti Juutuaa ja Inarinjärveä siitä kun nykyinen SNK alkunsa sai. Selkeä yhdistyksen ammatillistumisen merkki oli, kun sain lopulta lähteä tilintarkastajan pestistä, kun toiminta annettiin ammattifirman hoitoon. Lähtökohdat yhdistyksessä ovat nyt toiset, on työntekijöitä ja oma toimisto kaiken ytimessä Ateneumin takana siellä missä edunvalvonnan on syytä ollakin. On vaikea kuvitella valtakunnallisia nuorisokeskuksia ilman heitä yhdistävää järjestöä.


Tekemistä on yhä: koko keskustoiminnan historian ajan on tapailtu ajatusta keskuksista nuorisotyön alueellisina kehittämiskeskuksina. Siinä riittää työmaata. Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys ovat kantaneet pitkään ja lähivuosien haasteet nuorisotoimialalla edellyttävät yhteisen työn jatkamista.


Seppo Körkkö

nuorisosihteeri

Inari


 


 


Anthony Intraversato

Pyydä tarjous leiristä