Leirikoulu, joka on tavoitteellinen, hauska ja ryhmähenkeä vahvistava

Julkaistu:

Anjala

 



Leirikoulujen järjestämistä varten perustettiin jo 40 vuotta sitten ensimmäiset nuorisokeskukset. Myös erityisesti halu edistää nuorten kansainvälistä toimintaa on ollut taustalla alueellisten nuorisokeskusten perustamiselle.


 


Nuorisokeskuksia on yhdeksän eri puolilla maata ja ne toimivat ympärivuotisesti. Pitkän perinteen ansiosta toiminta on vakiintunutta ja ammattimaista ja sitä kehitetään yhteistyössä Suomen nuorisokeskusyhdistyksen kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee nuorisokeskuksia, jotta palvelut olisivat laajan kohderyhmän saatavilla.


 


Leirikoulujen ohjelmat perustuvat tekemällä oppimiseen. Ohjelmia on kehitetty siten, että ne ovat tavoitteellisia ja tukevat koulujen opetussuunnitelmaa. Lapset ja nuoret pääsevät myös reflektoimaan opittuja asioita. Elämysten ja uusien kokemusten lisäksi leirikoulussa opitaan ryhmässä toimimista ja haastetaan omia rajoja ammattilaisten ohjaamassa seikkailutoiminnassa.


 


Uusia kokemuksia yhdessä


 


Leirikoulun on tarkoitus olla hauska elämys, johon sisältyy omien rajojen etsimistä ja ryhmähengen vahvistamista nuorisokeskusten turvallisissa puitteissa.


 


Luokka voi valita tavoitteisiinsa ja toiveisiinsa sopivia ohjelmia monipuolisesta valikoimasta: kädentaitoja, liikuntaa, vesiaktiviteetteja, kiipeilyä, retkeilyä, ongelmanratkaisutehtäviä, pelejä tai vaikkapa leipomista.



Leirikouluohjelmat toteutetaan vaihtelevissa oppimisympäristöissä. Ulkona tekeminen ja oppiminen vahvistaa luontoelämyksiä ja luontosuhteen vahvistumista yhteisten haasteiden ja hauskanpidon ohessa.


 


Marttinen

 


 


Helppoa tulla, tehdä ja olla 


 


Leirikoulu on helppo suunnitella ja järjestää nuorisokeskuksen avulla. Nuorisokeskus on täyden palvelun talo, ja kaikki on järjestetty keskuksen puolesta valmiiksi. 


 


Keskuksen omat ohjaajat vetävät leirikouluohjelmat, ellei luokka valitse lisäksi omatoimisia vierailuja lähikohteisiin. Nuorisokeskuksessa koko talo kasvattaa ja huomioi lapset ja nuoret asiakkaina.


 


Erinomaista palautetta opettajilta ja vanhemmilta



Nuorisokeskusverkostoon kuuluvat nuorisokeskukset ovat saaneet erinomaista palautetta leirikouluistaan. Palautteet kerätään yhteisesti ja toimintaa kehitetään palautteiden perusteella.


 


Olen tyytyväinen, kiitos. Puitteet ovat erinomaiset: urheilua, toimintaa, kulttuuria ja historiaa. Teillä on tarinaa annettavaksi. Todella ystävällinen palvelu, kaikki ovat avuliaita.


 


Erityisen hyvää oli, että ohjaajat kysyivät lopuksi tuntoja. Oppilaat "pakotettiin" reflektoimaan omaa ja ryhmän toimintaa. Turvallisuus näkökohdat otettiin esiin painotetusti, sanottiin asioista.


 


Ohjaajat reippaita ja napakoita. Valvoivat että sääntöjä noudatettiin. Sopiva aikataulu toimintojen välillä.


 


Kiitokset laadukkaasta leirikoulusta kokonaisuutena. Ohjaajat olivat ammattitaitoisia, ruoka oli maittavaa ja ilmapiiri leirikeskuksessa koko henkilökunnan osalta positiivinen.



Todella ihania ja ammattitaitoisia ohjaajia. Iloinen ja hyvä tunnelma. Upea paikka! Mahtavia ohjelmia!


 


Marttinen





Kansainvälinen toiminta mahdollistaa kielikylvyt



Nuorisokeskusten kansainvälisellä toiminnalla on pitkät perinteet. Monikulttuurisuudesta on helppo ammentaa myös leirikouluihin, sillä keskuksissa on usein kansainvälisiä vapaaehtoistyöntekijöitä, nuoria, jotka haluavat oppia suomalaisesta kulttuurista ja voivat toimia ohjaajapareina myös leirikouluryhmissä. Lapset saavat samalla tilaisuuden pieneen kielikylpyyn.



Myös kansainvälisten leirien ideoita voidaan hyödyntää suomalaisissa leirikouluissa. Tervetuloa leirikouluun! Tutustu nuorisokeskusverkoston keskuksiin:


 



SUOMEN NUORISOKESKUKSET


 


🌱METSÄKARTANO

Rautavaara



Metsän keskellä, niemessä järvien ympäröimänä sijaitseva Metsäkartano on tunnettu leirikouluohjelmistaan, joissa luonnon tuntemus ja luontoyhteys ovat käden ulottuvilla ja helppo ottaa haltuun. Esimerkki hieman erikoisemmista leirikouluohjelmista ovat sepän pajatyöt, joiden kautta pääsee käsiksi alueen historiaan. Onpa Metsiksellä myös oma MESA-avaruusohjelmansa. Metsäkartanolla on 40 aktiviteettia, joista valita. Majoitusta on monentyyppistä oman rauhan lomahuoneistoista erähotellihuoneisiin. Ruokailuja kuuluu perushintaan neljä päivässä ja ruokailuja voi toteuttaa myös maastossa.


 


🌱HYVÄRILÄ

Nurmes



Hyvärilän leirikoulut ovat elämää varten! Uskomme, että leirikoulut voivat muuttaa elämää monella tavalla. Siksi me Hyvärilässä olemme keskittyneet pieniin ja suurin kokemuksiin, jotka opettavat, naurattavat, laittavat hikoilemaan, tuovat ihmiset yhteen ja aina välistä täyttävät mahan. Hyvärilä on kuin pieni kylä  entisen maatilan maisemissapohjoiskarjalaisen luonnon keskellä Pielisen rannalla. Täällä riittää tekemistä nuorille ja nuorten kanssa toimiville kaikkina vuodenaikoina. Me teemme työtämme täällä oppimista, mutta myös elämää varten.


 


🌱ANJALA

Kouvola



Ankkapurhan kulttuuripuiston historiallisessa maisemassa sijaitsevan Anjalan ohjelmat painottuvat luontoon, historiaan ja seikkailuun. Anjalassa leirikoulut toteutetaan täyden palvelun periaatteella. Keskuksen vahvuutena on toiminnallinen osaaminen ja ohjelmat toteutetaan ja rakennetaan tavoitteellisesta näkökulmasta. Leirikoulu sisältöineen räätälöidään jokaiselle ryhmälle toiveiden ja tarpeiden mukaan. Anjalassa aika ei käy pitkäksi, tekemistä riittää joka vuodenajalle.


 


🌱PIISPALA

Kannonkoski



Piispala on monipuolinen ja innostava nuorisokeskus täynnä mahdollisuuksia. Leirikouluohjelmat ovat tavoitteellisia sekä laadukkaasti ja turvallisesti ohjattuja oppimiskokemuksia koko ryhmälle. Suosituimpia leirikouluohjelmia ovat seikkailu- ja luonto-ohjelmat, kuten melonta, kiipeily ja pieneläinkoti Pihkassa tapahtuva Green Care -ohjelma. Maastoyö on monelle leirikouluryhmälle ikimuistoinen ja opettava kokemus yhteistyöstä luonnon keskellä. Myös kädentaidot ja liikunta ovat vetovoimaisia, esimerkiksi vesiseikkailu uimahallissamme ja leiripaidan painaminen ovat suosikkiohjelmia vuodesta toiseen. Piispalan kaunis ympäristö, monipuoliset madollisuudet leirikoulun toteuttamiseen sekä sujuva ja joustava palvelu saavat monet opettajat palaamaan luokkiensa kanssa aina uudelleen leirikouluun Piispalaan.


 


🌱MARTTINEN

Virrat



Marttisen idyllisen saaren ympäristössä ohjelmaan voidaan sisällyttää luontoelämyksiä seikkailemalla, liikkumista etsimällä omia rajojaan, kädentaitoja kehittämällä luovuuttaan, kulttuuriperintöä tekemällä löytöretkiä ajassa ja ryhmänä toimimista heittäytymällä yhteistoimintaan. Nuorisokeskusten pedagogisen työotteen mukaisesti kaikilla ohjelmilla on tavoite, ja esimerkiksi köysiradat on suunniteltu siten, että reitistä selvitäkseen tarvitsee toisten apua. Marttinen sai vuonna 2019 Euroopan neuvoston laatumerkin nuorisokeskuksille.


 


🌱VILLA ELBA

Kokkola


Nuorisokeskus ja kokoustalo, varsinainen merellinen helmi länsirannikolla, joka keskittyy leiriohjelmissaan alueensa vahvuuksiin: luontoon, mereen ja seikkailuun. Naapurissa on linnustonsuojelualue pitkospuineen, niittyineen, lintutorneineen ja luontopolkuineen. Nuorisokeskus toimii kaksikielisellä alueella kolmella kielellä: suomi, ruotsi ja englanti. Majoitusta on tarjolla merimiesaitoissa tai mökeissä. Villa Elbaan voi tulla leirikouluun myös junalla, jolloin kyyti järjestetään perille. Villa Elba on saanut Euroopan neuvoston laatumerkin nuorisokeskuksille.


 


🌱VASATOKKA

Inari



Eksoottinen nuorisokeskus ja luontomatkailukohde Riutulan kylällä Muddusjärven rannalla Suomen saamelaisuuden keskuksessa Inarissa. Leirikouluohjelmat räätälöidään toiveiden mukaiseksi kokonaisuudeksi. Vasatokan ohjelmissa korostuu ympäröivän luonnon ainutlaatuisuus ja alueella vahvana elävä saamelaiskulttuuri. Leirikoulujen huolellinen suunnittelu ja toteutus tukee lasten omatoimista oppimista. Ohjelmavaihtoehdot sisältävät muun muassa erätaitoja, jäämeren kierroksen ja koskenlaskua.


 


🌱PIKKU-SYÖTE

Pudasjärvi 



Leirikouluja on järjestetty tunturin huipulla sijaitsevan Pikku-Syötteen huipulla jo yli 20 vuoden ajan. Syötteen alue kansallispuistoineen tarjoaa upeat puitteet retkeilyyn ja muihin aktiviteetteihin kaikkina vuodenaikoina. Oma 9-rinteinen laskettelukeskuksemme ja upeat talviliikuntamahdollisuudet ovat erikoisuuttamme ja alueen kattavat maastopyöräilyreitit ovat auki ympäri vuoden.  Tarvittaessa leirikoulun sisältöä voi rakentaa sosiaalisen vahvistamisen työkalupakkia hyödyntäen. Työkalupakista voi valita esimerkiksi omiin tunteisiin, vahvuuksiin, taitoihin tai koulukiusaamiseen liittyviä teemoja.


 


🌱OIVANKI

Kuusamo


Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivanki sijaitsee Kuusamossa Elijärven rannalla, Rukalta 15 minuutin matkan päässä. Sulan maan aikaan vaellusten ohella vesiaktiviteetit, kuten koskenlasku, melonta ja kalastus ovat suosittuja leirikouluohjelmia. Talvella suosittuja aktiviteetteja ovat muun muassa laskettelu, Alppi Curling, Icekarting sekä poro- ja huskyajelu. Ympäri vuoden voidaan laskeutua köysillä tai kisata paintball-pelin merkeissä.


 

Pyydä tarjous leiristä