Omatoimisesti nuorisokeskukseen

Nuorisokeskukset ovat suosittuja perhelomakohteita lasten ja nuorten tarpeiden mukaan rakennettujen palvelujensa ja tilojensa ansiosta. Nuorisokeskukset sijaitsevat monipuolisesti ympäri Suomen: pohjoisen tuntureista Suomenlahden rantoihin.

Nuorisokeskukset tarjoavat tiloja ja majoituskapasiteettia pienten ryhmien tilaisuuksista satojen henkien suurtapahtumiin. Keskuksissa voi järjestää päivätilaisuuden, majoittumista vaativan leirin tai seminaarin.

Perhejuhlaan nuorisokeskukset tarjovat upeat puitteet, hyvän palvelun ja monipuolisesti tekemistä. Ohjelmaa on varattavissa pikkuväelle ja vähän varttuneemmillekin, tilaa tanssimiseen, saunoja, rantanuotiopaikkoja, majoitushuoneita ja -mökkejä unohtamatta herkullista ruokaa. Keskukset järjestävät yhteistyökumppaniensa kanssa myös koko perheelle sopivia leirejä ja tapahtumia.

Yrityksille ja muille yhteisöille nuorisokeskus on hyvä paikka kick-offiin tai kokoukseen, yritysjohdon aivoriiheen ja henkilökunnan koulutukseen sekä tykyyn ja tyhyyn. Käytettävissä ovat samat palvelut kuin nuoriso- ja kasvatusalojen toimijoillekin.

Suurin osa keskuksista majoittaa myös yksittäisiä matkaajia ympäri vuoden. Käyttämällä nuorisokeskusten palveluita yhteisöt ja yksittäiset matkailijat tukevat nuorisotoimintaa. Keskuksien mahdollinen ylijäämä käytetään nuorisokeskusten kehittämiseen.

Majoituspaikat

Ahtela 105
Anjala 100
Hyvärilä 182
Marttinen 172
Metsäkartano 178
Oivanki 125
Piispala 190
Pikku-Syöte 250
Vasatokka 90
Villa Elba 75

 

Majoittuminen tapahtuu tasokkaissa nuorisokeskustiloissa tai pienemmissä mökeissä. Leireillä on mahdollisuus majoittua myös telttapaikoilla, jolloin majoituskapasiteetti on vieläkin suurempi.

Ruokailu

Nuorisokeskusten keittiö tarjoaa maukasta ruokaa, eikä kukaan jää varmasti nälkäiseksi. Nuorisokeskuksissa ruoan valmistaa nuorisokeskusten osaava keittiön väki. Ryhmien ruokailut järjestetään nuorisokeskuksessa aina tulijoiden toiveet huomioiden. Osassa nuorisokeskuskuksia mökkimajoituksen yhteydestä voi löytyä myös keittiökomero. Varmistathan mahdollisuuden omatoimisesta ruoanlaitosta ja keittiökomeron saatavuudesta nuorioskeskuksesta erikseen.