Itse tekemällä, yhdessä toimimalla ja keskustelemalla kokemuksesta. Näin nuorisokeskuksissa opitaan uusia taitoja ja tutustutaan itseen ja kavereihin paremmin. Nuorisoskeskuten ohjaajat ammentavat ohjelmiin seikkailu- ja elämyskasvatuksen periaatteista ja oppimiskäsityksestä.
|
Seikkailukasvatuksen periaattein rakennetusta ohjelmassa osallistuja saatetaan uuteen toimintaan tai vieraaseen ympäristöön, jossa selviytyäkseen hän pääsee haastamaan itsensä ja löytämään uusia toimintatapoja sekä uusia puolia itsestään. Osallistumisen tulee olla kokonaisvaltaista, sen on aktivoitava osallistujan mieli, keho ja tunteet. Toiminnan osana kokemusta käsittellään ohjaajan johdolla oppimisen vahvistamiseksi. |
Ohjelmissa liikutaan useimmiten luonnossa. Osallistujien turvallisuus on huomioitu aina jo suunnitteluvaiheessa. Myös ohjelman aikana turvallisuus on varmistettu.
Ohjaajan ammattitaito on oppimisprosessin onnistumisen kannalta hyvin merkittävä asia. Kun pyrkimyksensä on vapautua ajattelullisista ja käytännön tottumuksista, voi tilanteissa todellakin tulla yllätyksiä vastaan. Tällöin juuri ohjaajan kokeneisuus ja taidot takaavat turvallisuuden ja prosessin hedelmällisyyden.
Uutuus! K3 Seikkailu tulossa nuorisokeskuksiin 2012 alkaen.